Junnu Cup Orimattila oli huikea menestys

4.11.2017





Orimattilan Judoseuran järjesti vuoden tauon jälkeen Junnu Cup Orimattila judokilpailun 7 - 14-vuotiaille aloitteleville judokoille. Kilpailu oli menestys ja n. 100 pientä judokaa 15 eri seurasta tutustui judokilpailun tunnelmaan.

Kehuja järjestelyistä tuli odotetusta, sillä onhan Orimattila yksi Suomen suosituimmista kilpailujärjestäjistä ja kilpailu tehtiin tarkoituksena olla mini Baltic Sea Championships aloitteleville junioreille. "Nämä olivat kuin arvokilpailut" ja "kyllä oli todella tasokkaat kilpailut" tuumasivat muutaman lapsen äidit ja muutenkin kehuja järjestelyistä satoi.

Orimattilan oma uusi aloittelevin junioreiden ryhmä osallistui kilpailuun 21:llä juniorilla sijoittuen kuudenneksi joukkuekilpailussa yhdellä kullalla, seitsemällä hopealla ja neljällä pronssilla. Koko joukkuekilpailun ja samalla joukkuepokaalin Lohjalle vei Lohjan Urheilijat.

Kultaa seuralle toi Kerttu Kölli voittaen molemmat ottelunsa alle 30 sekunnissa ja toisen jopa viidessä sekunnissa ollen ikäluokkansa paras. Hopeaa Orimattilaan tulikin sitten jo kassillinen. Hopeaa voittivat Tianna Hakala, Tahal Haverinen, Onni Hilpinen, Tatu Keski-Luopa, Aurora Lehtelä, Hanne ja Jimi Lepistö ja pronssisen mitalin kaappiinsa voittivat Siiri Hakala, Tomas Hujanen, Topi Silen ja Azad Tucker.

Hienosti neljänneksi tulivat Sisu Hakala ja viidensiä olivat Martti Mäkinen, Manu Pitkänen ja Anna-Kaisa Virtanen. Seitsemänsiä olivat Kasper Fyhr, Eetu Hakala, Janina Junikka, Jade Korhola ja Ida Toivanen.