Emilia Heinosesta tupla mestari judon Etelä-Suomen mestaruuskilpailusta

4.5.2019








Orimattilan Judoseuran junioreiden kisaryhmän kahdeksan kilpailijaa ottelivat viikonlopuna Porvoossa järjestetyssä Etelä-Suomen mestaruuskilpailuissa. Juniorit tyhjensivät koko palkintopöydän ja Orimattilaan tuotiin 34 kultaista, kaksi hopeista ja kaksi pronssista mitalia. Orimattila sijoittui kolmanneksi 31:n seuran ja 163 kilpailijan joukossa.

Alle 11-vuotiaissa ottelivat Topi Silen sarjassa -26 kg ja Jimi Lepistö  sarjassa -36 kg. Silen otteli todella upeasti koko päivän ja kovasti harjoitellut heitot upposti täysin. Ensin Silenin tiukan sidonnan sai kokea Helsingin Magasin Stefan Pekki ja sen jälkeen heitot Tikkurilan Vilho Kaarinen, Silenille ensimmäinen Eteälä-Suomen mestaruus. Lepistö otteli mallikkaasti ja hoiti itselleen pronssisen mitalin.

Alle 15-vuotiaissa Orimattilasta ottelemassa olivat Hanne Lepistö sarjassa -44 kg, Anna Virtanen sarjassa -53 kg ja Enna Nieminen sarjassa -62 kg, sekä Laura Hanhela sarjassa +66 kg. Nieminen ja Hanhela ottelivat poikien sarjoissa. Hanhela jatkoi upeaa kevättä voitaamalla itselleen Etelä-Suomen mestaruuden poikien sarjassa. Nieminen jatkoi orimattilalaiseten hienoja suorituksia tässä ikäluokassa ottamalla itselleen hopeaa, sekä Virtanen kolmannella sijallaan ja Lepistö neljännellä sijallaan.

Alle 18-vuotiaiden kova tasoisissa sarjoissa Etelä-Suomen mestaruuksista käytiin kova ja tasokas kilpailu. Orimattilasta mitali jahdissa olivat Vilja Malminen sarjassa -52 kg ja pukkilalainen Emilia Heinonen sarjassa -63 kg Heinonen otteli yhtä sarjaa normaalia ylempänä. Malminen otteli hienosti omalla tasollaan ja nyt kovasta sarjasta hopeaa.

Heinonen oli kovan paineen alla, koska kilpailun panos oli hänen kohdallaan kova, menestymällä irtoisi paikka kahden viikon päästä käytäviin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Rovaniemelle.

Heinonen aloitti sarjansa Riihimäen Judoseuran Iida Mäkistä vastaan ja otteluajan päättyessä Heinosen ansaitsema wazari riitti voittoon. Seuraavana Porvoon oma tyttö Johanna Leponen, tämän vuoden SM-kolmonen sai kokea Heinosen kisakunnon ja puolentoista minuutin kohdalla ippon tauluun ja Heinoselle toinen voitto ja finaalipaikka. Finaalissa vastassa oli Vantaan Jukaran Emma Krapu joka joutui taipumaan Heinoselle jo 19 sekunnin kohdalla ja Heinonen kuittasi itselleen ensimmäisen Etelä-Suomen mestaruuden ja paikan PM-kilpailuun.

Heinonen oli lokkaantuneena koko alku kevään joten otteluita piti saada lisää alle ennen PM-kilpailuita. Nyt Porvoossa oli mahdollisuus osallistua myös naisten sarjaan ja siellä kahta painoluokkaa ylempään -70 kg sarjaan. Tämä sarja oli todella kova, mutta Heinonen oli päässyt kovaan kisafiilikseen ja se näkyi hänen otteissaan. Ensimmäisenä vastassa oli tunnetusti matossa hyvin otteleva musta vöinen Helsingin Hontai Judon Päivi Mattila. Ottelu oli tasainen puoleen väliin asti, mutta sitten Heinonen iski ipponin arvoisesti ja kova päänahka oli otettu. Seuraavana Lappeenrannan Judoseuran Ella Ollikainen, sarjan ennakko suosikki taipui Heinoselle jo puolen minuutin kohdalla, niin jo nyt voitiin odottaa isoa uutispommia.

Viimeisessä ottelussa oli enää varmistelun makua ja Lappeenrannan Anna Sinivirta taipui jo 12 sekunnin kohdalla ipponiin eli Heinoselle päivän toinen Etelä-Suomen mestaruus ja vain kaksi muuta judokaa nappasi Heinosen lisäksi tupla mestaruuden.

Valmentaja Akseli Halttu paukutteli syystä henkseleitä, "saa olla ylpeä koko joukkueesta ja heidän asenteesta tämän päivän kilpailussa, tulos oli ansaittu" Halttu painotti.

 

TULOKSET:

P11-26
1.    Silen Topi    Orimattilan Js
2.    Pekki Stefan    Magas
3.    Kääriäinen Vilho    Tikkurilan Judokat

P11-36
1.    Daurbekov Abdul-Aziz    Magas
2.    Fiscev Oskar    Gladiator Turku Judo
3.    Lepistö Jimi    Orimattilan Js

T15-44 
1.    Kuosmanen Jenna    Chikara, H:Ki
2.    Gladkikh Anastasia    Vyborg
3.    Jaatinen Marja    Shirokawa, Porvoo
4.    Lepistö Hanne    Orimattilan Js

T15-53 
1.    Hakso Laura    Akagi
2.    Helynen Miina    Shirokawa, Porvoo
3.    Virtanen Anna-Kaisa    Orimattilan Js

P15-62
1.    Gladkikh Semen    Vyborg
2.    Nieminen Enna    Orimattilan Js
3.    Vettenterä Osse    Riihimäen Js

P15+66 
1.    Hanhela Laura    Orimattilan Js
2.    Kankaanpää Jami    Tikkurilan Judokat

T18-52 
1.    Sharma Vanshika    Meido-Kan, H:Ki
2.    Malminen Vilja    Orimattilan Js

T18-63 
1.    Heinonen Emilia    Orimattilan Js
2.    Krapu Emma    Vantaan Jukara
3.    Mäkinen Ida    Riihimäen Js

N-70 
1.    Heinonen Emilia    Orimattilan Js
2.    Ollikainen Ella    Lappeenrannan Kamiza
3.    Mattila Päivi    Hontai Judo, H:Ki