Vyöasteikot

Judossa vyöllä on kaksi tehtävää: se pitää judotakkia kiinni ja kertoo millä tasolla judon harrastaja on. Judon vyöarvojärjestelmään kuuluu ajatus jatkuvasta kehittymisestä. Harjoittelun ja taitojen kasvun sekä kokemuksen myötä vyön väri vaihtyy hiljalleen aina tummemmaksi mikä toimii paitsi kannustimena myös turvallisuutta edistävänä tekijänä.

Vyöarvoasteet

Vyöarvojen osaamisvaatimukset määrittelee Suomen Judoliitto. Vyöarvoja on kahta lajia: kyu- eli oppilasasteet ja dan- eli opettajaasteet. Judo aloitetaan valkoisella vyöllä ja taitojen karttuessa ja vyökokeen suoritettua edetään seuraavaksi keltaiselle vyölle, siitä oranssille ja niin edespäin.

Aloittelijat harjoittelevat aluksi pelkästään kotisalilla, mutta jo keltaisen ja oranssin vyön tasolla tulee harjoitteluun mukaan osallistuminen judoleireille ja/tai kilpailuihin. Koska judoon sisältyy myös ajatus vastuun ottamisesta itsestään ja harjoittelukavereista, vihreän ja sinisen vyön tasolla odotetaan myös osallistumista seuran toimintaan eri muodoissa. Seuran ohjaajat tarkkailevat oppilaidensa edistymistä ja päättävät, koska oppilas on valmis seuraavaan vyökokeeseen, kun hänen ikänsä ja vaatimusajat ovat täyttyneet. Judokan tulee myös itse tutustua vyökoevaatimuksiin ja harjoitella kokeessa vaadittavia tekniikoita. Varsinkin tummempien vyöarvojen kokeisiin (ruskea ja musta) menevien on aloitettava valmistautuminen kokeeseen jo vähintään puolivuotta ennen itse koetilaisuutta.

Alle 15-vuotiaille on käytössä välivyöasteita, joita kutsutaan natsoiksi. Natsat merkitään punaisilla nauhoilla vyön molempiin päihin noin viiden sentin etäisyydelle vyön päästä. Kolme natsaa on merkki harrastajalle hänen olevan pian valmis vyökokeeseen, jonka hyväksytyn suorittamisen jälkeen etenee seuraavalle vyöasteelle. Natsat myös kertovat muille judon harrastajille, että kyseessä on juniori, eikä hänelle saa tehdä käsilukkoja tai kuristuksia.

Orimattilan Judosaeuran graduoijana eli vyökokeiden vastaanottajana toimii Pasi Blom.

KYU-ASTEET:

6. kyu valkoinen vyö

5. kyu keltainen vyö

4. kyu oranssi vyö

3. kyu vihreä vyö

2. kyu sininen vyö

1. kyu ruskea vyö

Harrastajan suoritettua 1. kyu:n eli ruskean vyön on sen jälkeen vuorossa dan-asteet, joita on 10. Dan asteilla käytetään mustaa vyötä. Lisäksi 6-8. dan judoka voi käyttää opettaessaan punavalkoista vyötä ja 9-10. dan judoka punaista vyötä.

7-vuotiaana
8-vuotiaana
9-vuotiaana
11-vuotiaana
13-vuotiaana
16-vuotiaana
18-vuotiaana